Anna Puun studiopäiväkirja Vol. 2

Aurinko paistaa ja homma rullaa taas eteenpäin kuin mummo lumessa. Saatiin vieraileva rumpali soittamaan muutamalle raidalle kivat kompit, koska meillä (eli Lassella tai Jukalla) siihen olisi mennyt hieman kauemmin, ja vaikka niiden soittojälki onkin hellyttävän katu-uskottavaa, on tämä vaihtoehto aikataulullisesti parempi. Itsehän en osaa soittaa rumpuja lainkaan, jos ylä-asteen pikarumpukurssilla opittua kömpelöä valssi- tai sambakomppia ei oteta huomioon.

Saatiin myös yhden biisin laulut laulettua tuossa aamutuimaan, öhöm, siis klo 11 jälkeen ☺ Jeejee. Vielä toiseen lauluun pitäisi myöhemmin laulut lurittaa ja sitten olisi tämä päivä pulkassa..ehkä. Eilen illalla tuottajataho tajusi kuinka meillä todellakin on kiire saada levy purkituskuntoon, joten tällä hetkellä studiohuoneen seinää koristaa Exelillä väännetty hieno aikataulu, jota meidän tulee orjallisesti noudattaa jos (ja kun) haluamme levyn valmistuvan silloin kun sen levy-yhtiön suunnitelmien mukaan pitäisi. Hirrrveesti on kyllä vielä viilattavaa ja höylättävää, plus että yksi biisi jouduttiin pudottamaan pois levyltä eikä tiedetä vielä tuleeko sen tilalle jotain muuta… Pieni potkaisu takalistoon on selkeästi toisinaan tarpeellinen, muuten me muhittaisiin tätä levyä vaikka maailman tappiin asti ☺

Ajattelin laittaa muutaman kuvan tässä samalla, jotta näette tekin keiden hahmojen kanssa tätä levyä ollaan puuhailemassa. Lasse ja Jukka tykkää tosi paljon valokuvaamisesta, joten kuvamateriaalia riittää.. sekä videokuvana että ihan perusfotoina. Videokuvaakin on otettu sen verran, että useimmiten joutuu odottelemaan soittosession aloittamista sen aikaa, että kaikenmaailman kuvaushärpäkkeet on saatu säädettyä juuri oikeaan asentoon. Mutta hyvä niin, onpahan mitä myöhemmin katsella ja myhäillä.